Satamien työväestö 1900-luvun alkupuolella oli miesvoittoinen, mutta Hildan ammattikunta, ylösottajat, koostui kokonaan naisista. Ylösottajien eli ulkoilmakonttoristien tehtävänä oli merkitä puutavaran pituudet ja määrät muistiin, kun lankunkantajat huusivat ne englanninjalkoina (0,3048 metriä) ja kappaleina kiiruhtaessaan paikasta toiseen. Työ vaati hyvää keskittymiskykyä. Väkeä juoksi edestakaisin, mutta merkintöjen piti aina pitää paikkansa.

Ylösottajat olivat ylpeitä ammattitaidostaan. Kun Uuraan sataman työläiset osallistuivat suureen satamalakkoon 1928‒1929, mukana oli suuri määrä ylösottajia. Muutama vuosi aikaisemminkin ylösottajat olivat uhanneet “housulakolla”, kun työnantajat olivat vaatineet heitä pitämään housuja pakollisina työasuina. Ylösottajat olivat voittaneet kiistan, ja saivat pitää hameensa.

Saat pikkukuvasta esille suuremman kuvan:


Lisätietoa verkkonäyttelystä

Museon työryhmä:
Mona Taipale, Satu Ståhlberg ja Johanna Piipponen

Verkkonäyttelyn käsikirjoitus: Pauliina Veijalainen
Verkkonäyttelyn käsikirjoitus pohjautuu Lappeenrannan museoiden Avojaloin-yhteisnäyttelyyn (26.4.2015–10.1.2016), jonka on käsikirjoittanut kirjailija Anna Kortelainen. Verkkonäyttelyn henkilötekstit pohjautuvat Anna Kortelaisen artikkeleihin Gummeruksen kustantamassa Avojaloin – 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta -julkaisussa.

Graafinen suunnittelu: Päivi Veijalainen / Huhtikuu

Tekninen toteutus: Marko Myllymäki / Atadone

Audioleikkeiden käsikirjoitus: Anna Kortelainen

Audioleikkeiden lukijat:
Jukka Lehtinen
Liisa Lehtinen
Maria Lehtinen
Mikko Pirinen
Netta Salonsaari
Antti Taipale
Helmi Taipale
Mikko Taipale
Mona Taipale

Kuvien oikeudet:
Etelä-Karjalan museo (EKM)
Etelä-Karjalan taidemuseo (EKTM)
Lintulan luostari
Museovirasto
Pietarin kaupunginmuseo
(State Museum of the History of St Petersburg. St Petersburg)
Pohjanmaan museo
Rajamuseo
Työväenmuseo Werstas (TW)
Yksityiskokoelmat

Näyttelyä on tukenut Museovirasto

Museovirasto