Kivennavalta kotoisin oleva Matti Ilonen (1903‒1933) oli vanhin perheen viidestä lapsesta. Hänen isänsä opetti poikansa salakuljettajaksi heti Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen, kun laillinen kaupankäynti Suomen ja Venäjän välisen rajan yli loppui. Matti aloitti salakuljetuksen siis jo teini-iässä.

Syksyllä 1924 Matin isä loikkasi Neuvosto-Venäjälle asumaan, poliisin mukaan karkuun saamaansa murhatuomiota. Parin vuoden kuluttua Matin äiti seurasi perässä. Matti, joka oli tuolloin 21-vuotias, jäi yksin elättämään alaikäisiä sisaruksiaan.

Poliisi sai Matin useita kertoja kiinni hänen salakuljetusuransa aikana. Lopulta vuonna 1933 poliisi ja rajakomendantti Ilo Schroeder järjestivät yhdessä ratsian, jossa pyrittiin saamaan Matti sekä hänen salakuljettamansa ihmiset pidätetyksi. Matti sai surmansa pidätystilanteessa.

Saat pikkukuvasta esille suuremman kuvan:

Lisätietoa verkkonäyttelystä

Museon työryhmä:
Mona Taipale, Satu Ståhlberg ja Johanna Piipponen

Verkkonäyttelyn käsikirjoitus: Pauliina Veijalainen
Verkkonäyttelyn käsikirjoitus pohjautuu Lappeenrannan museoiden Avojaloin-yhteisnäyttelyyn (26.4.2015–10.1.2016), jonka on käsikirjoittanut kirjailija Anna Kortelainen. Verkkonäyttelyn henkilötekstit pohjautuvat Anna Kortelaisen artikkeleihin Gummeruksen kustantamassa Avojaloin – 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta -julkaisussa.

Graafinen suunnittelu: Päivi Veijalainen / Huhtikuu

Tekninen toteutus: Marko Myllymäki / Atadone

Audioleikkeiden käsikirjoitus: Anna Kortelainen

Audioleikkeiden lukijat:
Jukka Lehtinen
Liisa Lehtinen
Maria Lehtinen
Mikko Pirinen
Netta Salonsaari
Antti Taipale
Helmi Taipale
Mikko Taipale
Mona Taipale

Kuvien oikeudet:
Etelä-Karjalan museo (EKM)
Etelä-Karjalan taidemuseo (EKTM)
Lintulan luostari
Museovirasto
Pietarin kaupunginmuseo
(State Museum of the History of St Petersburg. St Petersburg)
Pohjanmaan museo
Rajamuseo
Työväenmuseo Werstas (TW)
Yksityiskokoelmat

Näyttelyä on tukenut Museovirasto

Museovirasto